Energia

Viihde-elektroniikka syö sähköä

Viihde-elektroniikkalaitteiden ja erityisesti tietokoneiden määrä on lisääntynyt kodeissamme räjähdysmäisesti. Kulutamme television ja tietokoneen ääressä nykyään enemmän aikaa, ja siten myös enemmän sähköä, kuin koskaan aikaisemmin. Erityisesti valmiustilat lohkaisevat tuntuvan osan sähkölaskustamme. Viihde-elektroniikkalaitteiden energiankulutusta on kuitenkin helppo muuttaa muutamalla yksinkertaisella toimenpiteellä.

Sammuta, kun et käytä

Tietokoneisiin, televisioon ja niiden oheislaitteisiin, kuten pelikonsoleihin ja tulostimiin, pätee sama helppo sääntö kuin valoihinkin: sammuta, kun et käytä.

Koska viihde-elektroniikan valmiustilat voivat huomaamatta viedä jopa 10 prosenttia kodin koko sähkönkulutuksesta, on virta katkaistava kokonaan joka käyttökerran jälkeen.

Helpointa on hankkia kotiin jatkojohtoja, joissa on katkaisin. Kytkemällä kaikki viihde-elektroniikkalaitteet katkaisijalla varustettuun jatkojohtoon saa kaikista laitteista virran kerralla pois yhdestä katkaisimesta napsauttamalla.

Hanki aina energiatehokasta

Myös laitteen valinnalla on merkitystä. Kannettavat tietokoneet kuluttavat 80 prosenttia vähemmän sähköä kuin pöytäkoneet ja taulutietokoneet eli tabletit 15 prosenttia vähemmän sähköä kuin kannettavat tietokoneet.

Televisiota ostaessa energiatehokkainta on uusin teknologia. Energiankulutus kasvaa kuitenkin kuvaruudun koon mukaan - mitä isompi kuvaruutu sitä enemmän televisio kuluttaa sähköä. Tarkista kaupassa myös aina, että televisiossa on virtakytkin, josta laitteen saa kokonaan pois päältä.

Televisioihin liitettävät lisälaitteet kasvattavat energiankulutusta. Siksi laiteitta hankkiessa oma käyttötarve kannattaa arvioida tarkkaan. Energiatehokkainta on hankkia ainoastaan sellaisia laitteita, joita tarvitsee.

Tietokoneeseen liitettävien laitteiden hankinnassa on myös oleellista kiinnittää huomiota sähkönkulutukseen. Monikäyttölaitteet kuluttavat huomattavasti vähemmän sähköä kuin erikseen hankitut tulostin, skanneri ja kopiokone.

Oleellisinta energiansäästämisessä on kuitenkin miettiä tarkkaan, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. Turhaa käyttöä, kuten tietokoneiden päälle jättämistä, on helppo vähentää. Helppoihin virransäästöominaisuuksiin kannattaa myös panostaa.

Muista!

  • Sammuta laite ja katkaise virta, kun et käytä sitä.
  • Hanki jatkojohto, jossa on katkaisin ja liitä kaikki viihde-elektroniikkalaitteet siihen.
  • Panosta energiatehokkuuteen hankkiessasi uutta laitetta ja harkitse, mitä lisälaitteita todella tarvitset.

Päivitetty 17.10.2013
Tekijä: Isännöintiliiton Palvelu Oy